27.9.2013

OPI My Private Jet & triangle mani gone bad.

My Private Jet on myös odottanut vuoroaan päästä esille jo heinäkuusta lähtien. Ostin tämän lakan innoissani Emotionin aleista, mutta en lopulta sitten hihkunut laittaa sitä kynsille asti. Ehkä se oli vain hetken hurmos, joka sai minut ostamaan tämän.

MPJ:stä on tullut ainakin kaksi erilaista versioita markkinoille, jotkut puhuvat jopa kolmesta-viidestä eri versiosta. Alkuperäinen MPJ näki päivänvalon jo 2007 ja omasi upean lineaarisen holoefektin, mutta lopetettiin aikoinaan. Sen jälkeen OPI on työntänyt uudestaan MPJ:tä hieman eri muodoissa takaisin markkinoille.

Tämä mun versio ei tosiaan ole alkuperäinen, vaan toinen (joidenkin mielestä kolmas) versio, joka kulkee myös nimellä Yuk Brown. Harmaaseen shiftaava ruskea, jossa on hopeisia glitterhippusia sekä holo glitteriä. Lakka levittyi kauniisti, kaksi kerrosta riitti tuomaan peittävyyden. Kuivui myös hyvin ja kesti kynsillä kolme päivää. Kuitenkaan en ole tummemman ruskean suurin ystävä, joten ehkä siksi tämä ei tehnyt suurta vaikutusta. Alkuperäinen lineaarisen holon sisältävä MPJ olisi ollut varmasti enemmän mun mieleen.

Tuijotellessani tylsiä kynsiä ajattelin kokeilla tehdä ensimmäistä kertaa kolmio manin OPIn Goldeneye:lla. Nää mun koristeluyritys kämmäykset alkaa olee jo eeppisiä, kun tuntuu, ettei ikinä onnistu. Kolmiot meni vähän miten sattuu ja niistä tuli turhan pikkusetkin, mutta kai se on jostain kokeilut aloitettava. Ainakin sain jotain eloa MPJ:n Goldeneyen avulla.







Käytin / I used:
-2x OPI Nail Envy
-2x OPI MPJ
-1x OPI Goldeneye for mani
-2x Poshé Fast Drying Top Coat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!