6.9.2013

TOP 5 Kauneustuotteeni

Vuosia olen hamstrannut kaikenlaista kosmetiikkaa, olen yrittänyt haalia ja etsiä parhaimpia itselle sopivia tuotteita eri kategorioista. Nykyään kuitenkin kosmetiikan ostaminen on hieman laantunut, koska olen alkanut löytämään pikkuhiljaa niitä parhaimpia tuotteita. 

Pystyn hillitsemään itseni nykyään ja olla ostamatta sitä sadatta huulikiiltoa/huulirasvaa tai kokeilla taas uutta hiusten takunpoistaja tököttiä. Ainut missä on vaikeuksia hillitä itseäni on Avonin suihkusaippuat... Mikä niissä puteleissa oikein on, vaikka hyllyt notkuu jo suihkusaippuoita täynnä niin silti aina Avonille tilausta tehtäessä tarttuu mukaan joku uus kiva suihkusaippua O__o

Nuorempana vielä etsiessäni hyviä tuotteita selasin päivittäin mm. juurikasvu.org:a, etsiessäni hyviä tukkatuotteita tai menin kauppaan Cosmopolitan lehden kanssa ja ostin Beauty Awards voittajatuotteita, vain ja ainoastaan, että löytäisin ne parhaat kamat. Itselle ainakin merkkasi ja merkkaa edelleenkin se, mitä muut kuluttajat tuotteista ovat sanoneet/arvostelleet. Jos jokin tuote kerää paljon kehuja, niin on mahdollista, että sinäkin voisit tykätä siitä tuotteesta. Tosin eihän se automaattisesti tietenkään tarkoita, että se on juuri sinun tuotteesi, vaikka se koko muulle maailmalle sopisi.

Eihän mulla tietenkään ole kasassa mitään kattavaa nämä-toimii-takuulla -pakettia kosmetiikasta. Tuskin koskaan voikaan olla, koska mm. iho ja hiukset muuttuu vuosien myötä, eikä useinkaa se naamarasva mikä sopi 20veenä sovi enään 35veenä. Naisena oleminen on siis aina vähän hankalaa ja taistelua :D

Muutamia tuotteita olen kuitenkin käyttänyt jo vuosia ja halusin ne esitellä nyt teille. 


1. Redken Extreme Anti-Snap leave-in treatment on omalle suihkunjälkeiselle takkutukalleni parhain silottaja ja takunpoistaja aine. Olen kokeillut hyyyvin monia eri tuotteita halvoista kalliisiin, eikä oikeastaan yksinään niistä ole oikeasti toiminut. Takut eivät kadonneet mihinkään ja joskus tuntui, että niitä tuli vain lisää näistä töhnistä. Anti-snap on parhain kombo Tangle Teezerin kanssa ja ajattelinkin silloin nämä saadessani käsiin, että mun on pakko ostaa kaikille takkutukka kavereilleni sama kombo, ettei heidänkään tarvitse enää taistella. Pidän muutenkin Redkenin tuotteista paljon, sillä yksikään kokeilemani Redkenin tuote ei ole tuottanut pettymystä. Ainoat miinukset ovat hieman kallis hinta (ainakin Suomessa) ja se, että aine ei ole suihkutettavaa vaan pumpattavaa.

2. Lactoline alkoholiton kasvovesi on jäänne joltain niiltä nuoruusvuosien kokeiluilta, kun metsästin parhaimpia tuotteita keskustelupalstojen mielipiteiden mukaan. Monet kasvovedet tuntuivat vain jättävän ihon kuivaksi ja kiristäväksi, mutta tämä kaveri ei sitä tee. Iho jää kosteutetun ja puhtaan oloiseksi. Kasvovesi sisältää mm. aloe veraa, glyseriinia ja hyaluronaattia. Tämä on myös Suomessa valmistettu eikä testata eläinkokein. Pullon saa parhaimmillaan alle 4€ hintaan, eli hyvää saa myös halvalla! Mulla on kolme pulloa tätä jemmassa, koska pelkään näiden loppuvan kauppojen hyllyiltä jostain syystä :D Miinuksia ei ole muuta kuin ehkä pullon valju ulkomuoto, mutta mitä väliä!

3. Tangle Teezer on parhain hiusharja mitä olen kokeillut ikinä. Tämä pieni muovinen kapistus ei revi hiuksia vaan hiukset suorastaan liukuvat tämän läpi. Alkuun harja tuntui hassulta käsitellä, mutta äkkiä siihen tottui. Harja on palvellut loistavasti jo 3-4 vuoden ajan ja nyt minua himottaisi ostaa pikkusisko tälle, matkakokoinen Tangle Teezer. Sarjassa on myös monia muita eri muotoja Tangle Teezeristä, mm. lapsille suunniteltu oma TT.  Ostin myös ystävälleni tämän samanaikaisesti kuin itsellenikin ja hänkin ihastui harjaan kovin :) Takkutukka kiittää.

4. Clarins Instant Light Natural Lip Perfector huulikiilto on ehdottomasti parhain huulikiilto mitä mulla on. Ja mulla on niitä paljon. En tykkää tahmaavista, megasuperkiiltävistä tai heti karkaavista huulikiilloista, vaan sellaisista hoitavan tuntuisista. Tämä Clarins tuntuu juuri siltä. Ihan kuin kosteuttavaan huulirasvaan olisi yhdistetty hieman kiiltoa. Tämä pysyy myös hyvin huulilla, eikä karkaa samantien. Kiiltoa löytyy tietenkin, mutta riippuu itsestä kuinka paljon tätä kerrostaa ja minkälaisen lopputuloksen haluaa/saa aikaiseksi. Tuoksu on myös ihanan toffeemainen. Sävyjä taitaa olla edelleen vain kolme, pinkki, persikkainen ja nude. Sävyt eivät kuitenkaan ole mitään peittäviä, vaan hyvin läpinäkyviä. Täydellisiä esim. arkimeikkiin.

5. Max Factor Masterpiece Waterproof Mascara on parhain ripsiväri mitä olen kokeillut. Vuosia kokeilin ja etsin hyvää ripsaria ohuille, lyhyille ja taipumattomille ripsilleni. Halusin, että ripsiväri tuuheuttaa, erottelee ja taivuttaa ripsiä ja että ripset pysyvät koko päivän sellaisina. Tämä ripsiväri erottelee kauniisti ja tuuheuttaa sopivasti, taivutus tulee Shu Uemuran ripsientaivuttimen ja vedenkestävän ripsarin myötä. Taivutukset myös pysyvät koko päivän juuri tuon vedenkestävyyden ansiosta. En enää ikinä käyttäisi vesiliukoista ripsiväriä, koska ne lysähtävät alas kuin lehmän häntä, vaikka kuinka taivuttaisit ja rukoilisit. Masterpiece on loistava ripsiväri arkikäyttöön, iltamenoihin olen toivonut ajoittain, että tämä tuuheuttaisi vielä vähän enemmän, mutta varovaisella kerrostuksella tämäkin hoitaa asian, ilman hämähäkkiripsiä :)


Olipa vaikea valita viittä parasta. Neljä tuotetta oli heti automaattisesti mielessä, mutta viidennestä paikasta taisteli myös mun kuivashampoo, ripsientaivuttimet ja silmämeikinpoistoaine. Ylläoleva lista ei siis ole missään parhausjärjestyksessä, näitä on hieman vaikea vertailla toisiinsa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!