29.1.2014

Dubai shopping

Esitelläänpäs ensin Dubain ostoksia, ennen kuin päästään matkakuviin asti. Dubaista tuli ihan kiitettävästi shoppailtua. Satuttiin nimittäin olemaan paikalla Dubai Shopping Festival:n aikaan. 6000 liikkeessä oli alet meneillään ja alet oli ihan hyvät, -40%-70%.

Ostoskeskukset Dubaissa ei tosiaan oon pääsääntöisesti mitään kovin pieniä. Suosituimmat Mall of the Emirates sekä Dubai Mall imevät kauppoja sisäänsä yhteensä about 1600.
Dubai Mall:ssa on 1200 liikettä, uusimmat trendit ja kalliimmat hinnat. DM sijaitsee aivan toistaiseksi maailman korkeimman rakennuksen, Burj Khalifan, juurella.
Mall of the Emirates sijaitsee aavistuksen kauempana Downtownista Marinaan päin mentäessä. Liikkeitä tässä kompleksissa on 400, edellisen kauden trendit ja hieman halvemmat hinnat.

Monet olivat kehuneet MotE mieluisammaksi ja selkeämmäksi, jo pienemmän kokonsa vuoksi. Mulla kuitenkin DM vei voiton. Itsellä tuntui, etten löydä MotE:sta mitään, en kaupoista enkä kauppoja. Tähän mielipiteeseen tosin voi vaikuttaa se, että käytiin ko. paikassa ekan kerran paikallisten pyhänä, eli pe, jolloin ihmisiä oli liikkeellä TODELLA paljon ja lyhyessä ajassa kerkesi tulemaan klaustrofobinen fiilis.
Dubai Mall:sta ostin suurimman osan ostoksistani, osasin suunnistaa helpommin ja löysin nopeammin tarvittavat kaupat.

Kosmetuotteita tuli shoppailtua varmaan eniten koko reissun aikana ja aattelinkin vähän esitellä saalistani. Victoria's Secretillä sekä Bath and Body Works:lla oli jättialet meneillään ja itsensä hillitseminen oli ihan aavistuksen vaikeaa. VS:llä taisin käydä joka päivä! BBW:siin en voinnut mennä enää ekan kerran jälkeen, koska pelkäsin ylittäväni matkalaukun painorajat muuten liiankin helposti :D
BBW ja VS ostoksen lisäksi matkaan lähti mm. MAC:n siveltimiä, vaatteita, Steve Maddenin laukku ja muuta pientä tarpeetonta ja tarpeellista


Muut VS-tuotteet oli alessa paitsi tuo keskellä oleva Dare vartalotuoksu, sekä reissun ainut kynsilakkaostos.
Toi Dream hajuvesi oli ihan älyttömän hyväntuoksuista, jonka vuoksi oli pakko ostaa myös saman sarjan vartalotuoksu.
Kuvittelin, että olisin hamstrannut vartalotuoksuja enemmän, mutta suurinosa osottautuikin pettymykseksi nuuhkuttelujen jälkeen.
 

 Olin kokonaan unohtanut, että BBW sijaitsee Dubaissa ja mun innollahan ei meinanut olla mitään rajoja kun törmäsin kauppaan. Pieniä hyväntuoksuisia käsidesejä olen halunnut vuosia kokeilla ja näitä olikin isot hyllyt aleissa, jossa hinnat oli 0,60€-1€. Kasasin näitä kassiin ensin about 10, mutta yritin järkeillä tilannetta, etten välttämättä tarvi kaikkia. Rankkasin kylmästi "ihan kivat" pois ja ostin parhaimman tuoksuiset.
Suihkusaippuoiden kohdalla rankkaaminen olikin astetta haasteellisempaa sitten. Rakastan yksinkertaisesti tuoksuvia suihkusaippuoita ja näitäkin taisi ensin olla kassissa ainakin kuutta eri tuoksuista. Valitettavasti nämä melkein 300ml lekat painavat turhankin paljon ja puolet oli pakko jättää kauppaan. Varsinkin tuo Beautiful Day tuoksuu älyttömän hyvältä makealta omenalta, eikä omenan tuoksu ole koskaan edes ollut mikään mun suosikki. O__o
Kassalle mentäessä nappasin vielä Cucumber Melon keittiösaippuan matkaan, koska yleensä kaikki missä on kurkkua, tuoksuu ihanan raikkaalta, eikä onneksi tämäkään ollut poikkeus :)


Nämä pienet ihanuudet eivät ole kosmea, ylläri, mutta oli pakko ottaa kuva vielä uusista suosikkinameista. Nerds:sit ovat pikkuruisia epämääräisen muotoisia palleroita, jotka rouskuvat hampaissa ja maistuvat superhyviltä. Olihan niitä pakko ostaa kotiin asti kaikki maholliset eri maut  ^___^ Eikä namujen hintakaan kovin paljon päätä pakottanut, yksi rasia maksoi 1€.

2 kommenttia:

  1. Hyvän saaliin olet saanut! :) ps.tsekkaa mun blogista arvonta, palkinnot saattaa olla sun mieleen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, saalis olisi ollut ainakin triplasti isompi, jos oltaisiin tajuttu ottaa kaksi matkalaukkua mukaan :D Eka visiitti VS:lle sai mut kiroamaan, miksi jätinkään sen typerän laukun kotiin.
      Osallistuin just, ylläri, että valitsin mieleisimmäksi kolmannen palkinnon ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi!