5.8.2013

Kirppismietteitä

Mä olen suhteellisen fanaattinen kirppistelijä nykyään, aina ei ole ollut niin. Kiersin pienenä lähes joka sunnuntai mummin mukana lähes joka ikisen stadin kirpparin läpi, silloin kirppareista tuli yliannostus ja koko juttu sai jäädä reilusti yli 10 vuodeksi. Eikä kirppis-skene ollutkaan silloin kovin iso juttu, ainakaan nuorison parissa.

Aloin kiertää kirppiksiä uudelleen vuosia takaperin, ennen kuin siitä tuli "hittijuttu". Musta tuntuu, että suuri vaikutus kirppis-skenen kasvun kannalta on ollut näillä tunnetuilla nuorilla naisbloggareilla, jotka auliisti esitteli kirppislöytöjään ja hehkutti hyvää tuuriaan.

Aijoittain sitä kaipaa sitä aikaa kun kirppistavarat oli oikeasti kohtuuhintaisia. Nykyään välillä tuntuu, että joka rievusta pyydetään paljon, koska se on tätäjatätä merkkiä, vaikka siinä oliskin 10 reikää ja vielä enemmän likaa. Usein kirppareilla kierrellessä tulee ajatelleeksi, että eikö tonkin asian olis voinut myydä esim. huuto.netissä, missä mahdollisesti voiskin saada kalliimman hinnan. Mun kirppisideologiaan ei kuulu se, että otan muutaman satasen kirpparille rahaa messiin, että saan ostettua tavaraa. Sen takia mun mielestä on hassua myydä kirpparilla jotain mummonsiskonkaiman perintökalleus
lautasta 250€.

Ja nyt kun vauhtiin päästiin niin yks asia mistä löytyy monenlaista mielipidettä on tinkaaminen. Mähän nyt olen sitä mieltä, että kirppistelyyn kuuluu tinkaus, piste. Tietty siinäkin nyt joku järki voi olla, esim. jos Arabian kiposta pyydetään 0,50€ niin eipä sitä tarvii kauheesti enää alkaa hilaa alaspäin.
Tiedän kuitenkin monia jotka ovat ehdottomasti tinkaamista vastaan, olen kuullut, että heidän mielestään se on röyhkeää tai noloa. Eikä missään nimessä kuulu halvoista hinnoista enää tinkiä. Eivätkä he ollenkaan edes ymmärrä miksi jonkun pitää tinkiä.
Oli kukin sitten mitä mieltä tahansa, niin oma mielipide on se, että jos tinkaamiseen tuntuu olevan syytä niin tee se. Jos myyjä ei halua tingata niin sitten ei, kukaan ei kuitenkaan pakota ostamaan ns. täysihintaista tuotetta, ellet suostu sitä maksamaan. :)

Ajattelin, että alan kirjoittamaan satunnaisesti juttuja suosikkikirpuistani ja kokemuksista. Etsin kohtuu usein itse kirppiskokemuksia netistä (jos olen menossa uudelle kirpulle) jonka takia ajattelin, että ehkä omista kokemuksista voi olla jollekkin toiselle apua. :) Kuitenkin kannattaa pitää mielessä se, että olen pelkkä harrastelija, en missään nimessä mikään ammattimyyjä/ostaja :P

 Piti kirjoittaa jo tähän postaukseen yhdestä kirpusta, mutta alustuksesta tuli jo niin pitkä, että taidan siirtää sen ihan omaan postaukseen :P



kuva

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!