25.8.2013

Kirppisonni

Sain tänään taas muutaman syyn lisää miksi niin kovin tykkään kirppareista...

Lähdettiin äidin kanssa aamulla kiertelee Vermon kirppistä ja olin itse ihan siinä uskossa, että ei siellä enää kukaan ole myymässä. No, jengiihän oli sitten ihan jonoksi asti, mikä oli taas hyvä meille ostajille :)



Tehtiin taas paljon löytöjä ihan pilkkahinnalla. Itse löysin 1l kokoisen Bodumin pressopannun 2€, myyjä sano kokeilleensa kerran tätä, mutta se näyttää siltä ettei sitä olisi koskaan edes käytetty. Kahvia en tosin ajatellut tossa haudutella, vaan teetä. Kattelin huvikseni netistä tän hintaa, niin 55€ tuo 1l koko näköjään kaupassa kustantaisi. Hyvä löytö siis :)
Lisäksi löysin 6kpl Riihimäen lasin maustepurkkeja 1€ yhteishintaan ( !! ). Pari purkkia oli vähän likaisempia, mutta eiköhän nekin saa liottelemalla uudenveroiseksi. Näitä olen kolme kertaa kysellyt eri myyjiltä ja aina on pyydelty hunajaa ja mansikoita näistä. Astiataivaassa pyydeltiin 12€ per purkki. En edes alkuun tiennyt näitten olevan Riihimäen lasin purkkeja, ennen kuin eräs myyjä kertoi. Tykästyin vain niihin maustepurkkeina, missä on vielä kaikissa sifterit.


Lisäksi löysin tälläisen kivan lokerikkolaatikoston, mitä olen metsästänytkin askartelutarvikkeiden säilyttämistä varten. Näistä yleensä pyydetään jostain syystä tosi paljon, n. 10-15€, mutta mä nappasin tämän mukaan 1,50€ :) Ainut huono puoli oli, että löysin tämän suht heti kun mentiin kirpparille ja kahen tunnin kantamisen jälkeen kädet kramppas aika paljon. Tuntuu jotenki vieläki lihakset vähän helliltä :o Olen IKEAsta kattellut monta kertaa samanlaista laatikostoa, mutta ~18€ hinta ei ole houkuttanut.


Tän kuvan olen napannut joskus IKEAssa ja aattelin vähän kunnostaa tota mun laatikostoa vähän tähän tyyliin. Ainakin sen voisi maalata nätimmän väriseksi... Kattoo nyt mitä kivaa keksii sille :)

 

Piti vielä ottaa kuva äidin löydöistä. Hän löysi tuon piian peilin 2€. Siinä tuli mukana jonkun lapsen ihanat tarrat liimattuina kiinni peiliin, mutta muuten kunto oli ihan loistava ja tarrat saa helposti rapsuteltua pois. Äiti ei yleensä ikinä etsi mitään tiettyä, toisin kuin minä, mutta tälläistä hän on pitkän aikaa yrittänyt löytää. Näistäkin pyydetään yleensä kovia summia, parhain mitä muistan tais olla 45€ luokkaa :o Pienet söpöt Pentikin hiiret lähti 0,50€ hintaan matkaan mukaan :)

Näiden löytöjen lisäksi kotiin asti pääsi jouluisia olkipukkeja, pihayatsy ja seinäkello, mutta ne ei nyt päässyt kuviin mukaan :)
Eniten onnessani olin tuosta pressopannusta, koska olin sellaista jo hetki sitten ostamassa paljon kalliimpaan hintaan ja nyt sitten tulikin vastaan sattumalta tosi halvalla, jei!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!