26.8.2013

Ruby Wing Gypsy

Noniin, sitten uusien kynsilakkavauvojen pariin. Halusin aloittaa Gypsystä, koska oon niin kyllästynyt nyt poistamaan glitteripommeja kynsiltä.

Gypsyn tilasin oikeastaan vain (varjo) värinsä takia, olen etsinyt kauan kaunista ja hyvin levittyvää mintunvihreän väristä. Onhan mulla mm. Essien Mint Candy Apple, mutta on turha kuvitella, että sitä saisi tasaisesti levitettyä. Muutenkin mulla on vähän sellainen viha-rakkaus suhde vaaleisiin ja pastellisiin sävyihin. Haluaisin käyttää kumpaakin paljon, mutta inhoan niiden lakkojen laatua ja raidoittuvuutta pääsääntöisesti.

Gypsy on varjossa jäisen mintun värinen, joka siftaa hieman sinertävään. Auringossa sävy vaihtelee keltaisesta vihertävään, tuli mieleen sellainen omenanvihreä. Väri muuttuu nopeasti suorassa auringon valossa ja palautuu varjossa toisen väriseksi vielä nopeammin. Laitoin kaksi kerrosta Poshéa lakkauksen päälle ja hyvin väri muuttui silti.
Lakka levittyi hyvin, hieman olisi ehkä ollut vielä parantamisen varaa, mutta tuskin pastellisista lakoista saa parempia aikaan. Ei kuitenkaan raidoittunut toisella kerroksella. Peitti hyvin kahdella kerroksella. Kumpikin sävy on oikein kaunis ja nyt voin vihdoin lopettaa mintunvihreän etsimisen :)

Indoors

Indoors

Outdoors

Outdoors


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!